maanantaina, huhtikuuta 25, 2011

MARISSA LOPETTAA YLLÄPIDON.


On tullut se aika, jota eniten pelkäsin ja inhosin. Aika jättää hyvästit nettisivujen ylläpidolle.

Tiesin, että joku päivä koulu kävisi niin raskaaksi, että olisi pakko varastaa aikaa jostakin muusta asiasta - tällä kertaa Hey Taylorista.
Olen pitänyt sivuja 27.6.2008 lähtien. Aluksi aloitin omista kotisivuista, Cinx Heartista, ja kerroin omia juttujani. Huomasin vähän ajan kuluttua, että kirjoitin enimmäkseen Miley Cyruksesta ja Jonas Brothersista - kas vain, siitä lähti heille suunnatun fanisivuston perusta. Ja niin Cinx Heart jatkoikin yhden vuoden - kunnes pääsin ylläpitämään Miss Mileya, joka sillä hetkellä oli yksi suurimmista, parhaimmista ja vanhimmista Miley Cyruksen suomalaisista nettisivuista. Kuitenkin työni siellä kävi hankalaksi liian innokkaiden fanien takia, jotka haukkuivat sivua ja meitä ylläpitäjiä riemukkaasti. Lopulta se vei voimat ja siirryin sieltä aloittaen Some Taylor-Demin, joka oli suomalainen fanivsivu Taylor Swiftille ja Demi Lovatolle. Kuitenkin Lovatosta tuli paljon vähemmän juttua kuin Swiftistä, joten tein Hey Taylorin - vain Swiftille. Nyt Hey Taylor on 1 ja puoli vuotta vanha sivusto - nettisivujen maailmassa se on jo pitkä aika. Ja nyt ilkeä koulu sai minut lopettamaan tämänkin. Tosin ei ole vain koulua moittiminen - innostuksenikin on vähän lopahtanut - silti olen innokas Tay-fani yhä (:
Siitä työmäärästä, jota olen teidän kävijöiden eteen olen tehnyt, en saa minkäänlaista palkkiota. Silti olen löytänyt netistä mahtavia tyyppejä, jotka ovat ylläpitäneet sivustoa kanssani ja kävijät ovat tulleet myös hyvin tutuiksi (: Olen saanut aina hyvän mielen, kun tekemisiäni on kehuttu. Joten en tunne, että aikani nettisivujen maailmassa on hukkaan heitettyä - päinvastoin! Olen oppinut paljon!

En todellakaan lopeta tähän - muuta kuin nettisivujen ylläpitämistä. Jatkan kirjoittamalla blogejani: http://www.send-it-oon.blogspot.com/ & http://www.brightonn.blogspot.com/

Lisäksi minulla on oma youtube-kanavani, johon ilmestyy Taylor Swift, Selena Gomez & Miley Cyrus -videoita, osoitteessa www.youtube.com/taymileysel

Ja teen mielelläni vielä ulkoasuja Hey Tayloriin (+ minulta voi tilata bannereita) ja saatan olla kiireapulaisena täällä. Joten olen jollakin lailla vielä mukana menossa.

Luultavasti Anniina ja TaySMizzou98 jatkavat sivustoa vielä pitkään!
KIITOS NÄISTÄ IHANISTA VUOSISTA!
XOXO, MARISSA. (:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti